Helsingin Ruoholahteen, osoitteeseen Laivapojankatu 8, on avautunut tietokoneteemainen leikkipuisto. Tietokoneet ja teknologia ovat iso osa nykyajan lasten elämää, mutta niiden toiminta on monille mysteeri.
Mitä jos teknologiaa voisi oppia kiipeilemällä, konttaamalla ja kierimällä? Mitä jos teemaleikkipuisto tekisi teknologiasta lähestyttävämpää, leikkisämpää ja tutumpaa?
Helsingin kaupunki on kehittänyt kirjailija, kuvittaja Linda Liukkaan ideaa tietokoneteemaisesta leikkipuistosta Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy:n ja Liukkaan kanssa.
Tavoitteena on leikkipuisto, joka toimii oppimisympäristönä, jota ohjaajat ja puistossa vierailevat opettajat voivat hyödyntää.
Puiston suunnittelussa on tehty tiivistä yhteistyöstä myös Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan pedagogisten asiantuntijoiden kanssa.
Leikkipuiston kohokohta ovat teemalliset erikoisleikkivälineet, jotka on suunniteltu ja toteutettu Liukkaan ideoiden mukaan. Erikoisleikkivälineet on valmistanut tanskalainen leikkivälinevalmistaja Monstrum.
Myös tavalliset leikkivälineet, puistokalusteet ja pintamateriaalit linkitetään teemaan värimaailman, muotokielen ja opasteiden avulla.
Osa leikkipaikan toiminnoista syntyvät luonnostaan, mutta leikkipuiston ohjaajat voivat hyödyntää puiston ideoita ohjattuihin peleihin ja leikkeihin.
”Tietokone voi ottaa tuhannet kasvot. Lapsien tulkinnasta riippuu, ovatko he suosikkipelinsä päähahmo, tietokoneen sisällä vilistävää dataa vai jotakin aivan muuta.”
Ensimmäinen teemaleikkipuisto
Helsingin kaupungilla on noin 70 leikkipuistoa, joissa tarjotaan ohjattua, avointa ja maksutonta toimintaa lapsiperheille ja kouluikäisille lapsille. Leikkipuistot ovat suosittuja kokoontumispaikkoja ja niiden toiminta vahvistaa alueen yhteisöllisyyttä sekä perheiden kiinnittymistä asuinalueeseen.
Ruoholahteen toteutettu leikkipuisto on ensimmäinen kaupungin visioimista teemaleikkipuistoista, joiden tavoitteena on houkutella leikkijöitä myös tavanomaista laajemmalta alueelta. Ensimmäisen teemaleikkipuiston aiheeksi valikoitui tietokoneet ja kohteeksi Leikkipuisto Ruoholahti, koska puisto on helposti saavutettavissa julkisilla kulkuvälineillä ja sen ympäristössä sijaitsee tunnettuja tietotekniikkayrityksiä. 1990-luvun alussa valmistunut puisto oli muutenkin peruskorjaustarpeessa.
Ajatus teemaleikkipuistoista on saanut inspiraationsa Reggio Emilia -varhaiskasvatusfilosofiasta, jossa ympäristö on kolmas opettaja vanhemman ja opettajan rinnalla.
Käyttäjät suunnittelun keskiössä
Leikkipuistot ovat helsinkiläisten lapsiperheiden peruspalveluita, jotka yhdistävät alueiden perheitä ja lapsia. Leikkipuistotoiminta nähdään palveluna, jolla voidaan vähentää väestöryhmien eriytymistä ja lisätä asuinalueiden vetovoimaa.
Helsingin kaupunki on yhdessä muotoilutoimisto Pentagon Designin kanssa kehittänyt leikkipuistojen saavutettavuutta ja muun muassa laatinut Vetovoimaisen leikkipuiston suunnitteluohjeet (pdf). Muotoiluhankkeella kehitettiin leikkipuistojen tunnettavuutta ja houkuttavuutta puistojen käyttäjiä ja henkilöstöä osallistavalla prosessilla sekä tuotettiin ideoita leikkipuistopalvelujen ja fyysisen ympäristön kehittämiseksi.
Myös Ruoholahden teemaleikkipuiston suunnittelussa on hyödynnetty muotoilun menetelmiä ja osallistettu laajasti puiston nykyisiä ja tulevia käyttäjiä. Suunnittelun aikana järjestettiin työpajoja alueen lapsille ja koululaisille sekä puiston työntekijöille ja lähialueen varhaiskasvattajille. Lue lisää leikkipuistojen muotoilusta Muotoilutarinat-sivulta.
Koululaisille kerrottiin työpajoissa puiston suunnittelusta.
Lapset piirsivät ja kirjoittivat omia kokemuksiaan leikistä digitaalisessa ja fyysisessä ympäristössä.
Koululaisten työpajoihin osallistui noin 350 lasta.
Leikkipuiston työntekijöiltä ja lähialueen varhaiskasvattajilta kerättiin mielipiteitä puiston nykytilasta ja toiveita puiston tulevaisuudesta sekä ideoitiin sitä, miten puisto voisi toimia oppimisympäristönä teknologiataidoille.
Lisäksi puiston kävijöille tehtiin laaja sidosryhmäkysely. Kaikkia työpajojen tuloksia ja kyselyvastauksia on hyödynnetty puiston suunnittelussa.
Uutinen 18.9.2024: Helsingin ensimmäinen teemaleikkipuisto on valmistunut
Uutinen 14.5.2024: Helsingin uuden teemaleikkipuiston rakentaminen etenee – tietokoneteemaiset erikoisleikkivälineet saapuivat
Uutinen 24.10.2023: Maailman ensimmäisen tietokoneteemaiseen leikkipuiston rakentaminen alkaa Helsingin Ruoholahdessa
Uutinen 1.7.2021: Lapset sukeltavat tietokoneiden maailmaan – Ruoholahteen suunnitteilla teemaleikkipuisto
Ruoholahden teemaleikkipuiston eteneminen
Tammikuu 2023: Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi puistosuunnitelman
Kevät 2023: Erikoisleikkivälinevalmistajan kilpailutus
Syksy 2023: Puiston rakentaminen alkaa
Syksy 2024: Puisto avautuu
Leikkipuisto Ruoholahti
Käyntiosoite: Laivapojankatu 8, 00180 Helsinki
Kuvat: Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy, Hello Ruby/ Linda Liukas, Monstrum, Sakari Röyskö