Siirry sisältöön

Kaupungintalon aula

Helsingin kaupungintalon aulan uudistuksessa kuunneltiin aulan käyttäjiä. Muotoilun keinoin aulasta kuoriutui avoin kohtaamispaikka ja yhteiskehittämisen alusta kaupunkilaisille, yhteisöille ja kaupungin työntekijöille.

Aulan uudistus oli monivaiheinen prosessi. Työssä oli mukana useiden eri alojen ammattilaisia, mutta palvelumuotoilun periaatteiden mukaisesti työn keskiössä olivat tilan tulevat käyttäjät kaupungin omista työntekijöistä kaupunkilaisiin.

Vuoden mittaisessa hankkeessa uudistettiin aulan palvelukonsepti, tilat, sisustus, digitaaliset elementit ja opasteet. Hanketta veti kaupunkimuotoilupäällikkö Päivi Hietanen.

Suunnittelun keskiössä tilojen tulevat käyttäjät

Aulan konseptointi käynnistettiin muotoilutoimisto Kuudes Helsingin kanssa keväällä 2018.  Työhön sisältyi sidosryhmähaastatteluja, vertailututkimusta sekä kaksi Concept Lab -työpajaa henkilöstölle ja kaupunkilaisille. Tilassa toimivaa henkilökuntaa haastateltiin heidän näkemyksistään ja toiveistaan. Alustavia ideoita esiteltiin konseptinäyttelyssä, jossa kävijöiltä kerättiin palautetta suunnitelmiin.

Osallistava ote jatkui suunnitteluvaiheessa. Henkilöstölle järjestettiin infotilaisuuksia ja työpajoja, joissa suunnitelmia jalostettiin arjen tarpeiden pohjalta eteenpäin. Myös kalusteita testattiin etukäteen. Aulan sisustussuunnittelusta vastasi suunnittelutoimisto Koko3, joka vei henkilöstön ideat suunnitelmiin. Arkkitehtisuunnittelijana toimi puolestaan Verstas Arkkitehdit.

Muotoiluhanke synnytti aulalle uuden palvelukonseptin sekä palvelulupauksen ”Tervetuloa tekemään tulevaisuuden Helsinkiä”.

Aulan uusi konsepti on rakennettu vanhaa kunnioittaen: Aarno Ruusuvuoren 1960-luvun modernistinen ja suojeltu arkkitehtuuri on nivottu saumattomasti palvelemaan tulevaisuuden Helsinkiä.

Uusi palvelukonsepti tarkoitti muutosta myös aulaa käyttävien työntekijöiden toimintaan. Osallistavan suunnittelun keinoin henkilöstölle luotiin yhteinen visio ja omistajuus konseptiin, ja tuettiin muutosta.

Kaupunkilaisten yhteinen työhuone ja elävä tapahtumatila

Aulan uuden konseptin omistaa Helsingin kaupunginkanslian viestintä. Viestintä vastaa myös aulan tapahtumatorista, jota kaupunkilaiset ja henkilöstö voivat varata maksutta erilaisiin tapahtumiin.

Kaupungintalon aulasta on rakennettu kaupunkilaisten työhuone, jossa kaupunkia kehitetään avoimesti ja läpinäkyvästi.

Uusittu aula on toimiva ja taipuu monenlaisiin tapahtumiin. Iso mediaseinä on syventänyt tapahtumien asiasisältöä.

Aulan uudistushankkeella pyrittiin luomaan paikka, jossa Helsingin strateginen tavoite olla maailman toimivin kaupunki olisi kävijöiden koettavissa. Aulasta onkin muodostunut avoin ja elävä tapahtumien ja yhteiskehittämisen tila, johon ovat tervetulleita kaupungin työntekijät, kaupunkilaiset ja muut sidosryhmät rakentamaan yhdessä tulevaisuuden Helsinkiä.

Alkuperäinen teksti: Johanna Lemola
Kuvat: Laura Oja

­