Siirry sisältöön

Vanhankaupunginlahdelle tulee keväällä uusi piilokoju

Helsingin Vanhankaupunginlahdella ruopataan 17.-23. tammikuuta 2022 asennuspaikka keväällä jäiden lähdettyä paikalle tuotavalle kelluvalle piilokojulle. Lammassaaren edustalle tuleva piilokoju on tarkoitettu lintujen ja muun luonnon tarkkailuun.

Piilokojuun tulee mahtumaan noin koululuokallinen ihmisiä samaan aikaan, ja se tulee palvelemaan sekä alueella retkeileviä että opetus- ja opastustoimintaa.

Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueella tehtävällä ruoppauksella on Uudenmaan ELY-keskuksen hyväksyntä. Noin kahdensadan kuution suuruiset ruoppausmassat sijoitetaan Lammassaaren rannan läheisyyteen siten, että ne lisäävät alueen mosaiikkimaisen rantaluhdan pinta-alaa.

Ruoppauskalusto kuljetetaan Vanhankaupunginlahdelle ja sieltä pois Viikin tutkimustilan kautta. Ruoppauksen toteuttaa Lopen Maa- ja Vesirakenne Oy. Piilokojun on suunnitellut Studio Puisto Arkkitehdit Oy, ja sen rakentaa Helsingin rakentamispalveluliikelaitos Stara. Ruoppauksen suunnittelussa ovat lisäksi olleet mukana Vahanen Environment Oy ja piilokojun tilaaja Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut.

Kuva: Kalle Meller.