Siirry sisältöön

Liput liehuvat suomalaiselle arkkitehtuurille ja muotoilulle 3. helmikuuta

Helmikuun 3. päivänä on jo 10 vuoden ajan juhlistettu suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua. Tänä vuonna päivä on sisäministeriön suosittelema yleinen liputuspäivä. Myös Helsingin kaupungin toimipisteissä nostetaan liput salkoon muistuttamaan hyvän arkkitehtuurin ja muotoilun tärkeydestä toimivassa arjessa. 

Alvar Aallon syntymäpäivänä 3. helmikuuta on juhlittu suomalaista arkkitehtuuria ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten, vuonna 2012. Samana vuonna Helsinki oli yhdessä Espoon, Vantaan, Kauniaisen ja Lahden kaupunkien kanssa maailman designpääkaupunki, World Design Capital. Vähitellen juhlapäivä on laajentunut arkkitehtuurin ja muotoilun yhteiseksi, runsasta ohjelmaa sisältäväksi juhlapäiväksi.

”Helsingin designpääkaupunkivuosi 2012 oli lähtölaukaus muotoilun laajemmalle käytölle kaupungin kehittämisessä. Menneen 10 vuoden aikana muotoilu on vakiinnuttanut paikkansa osana Helsingin ydintoimintoja. Uusi liputuspäivä on erinomainen hetki muistuttaa arkkitehtuurin ja muotoilun merkityksestä hyvän elämän ja yhdenvertaisen kaupungin rakentumisessa”, iloitsee Helsingin designjohtaja Hanna Harris.

Tänä vuonna suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päivää juhlistetaan ensimmäistä kertaa yleisellä liputuksella. Alan toimijoiden ja järjestöjen tekemän aloitteen pohjalta sisäministeriö on päättänyt suositella yleistä liputusta 3. helmikuuta Alvar ja Aino Aallon sekä suomalaisen arkkitehtuuri- ja muotoiluosaamisen kunniaksi.

Kotimaiset arkkitehtuuri- ja muotoilutoimijat järjestävät Arkkitehtuurin ja muotoilun päivät 3.–6. helmikuuta ympäri Suomea ja verkossa. Tänä vuonna päivien teemana on kestokulttuuri, jolla kiinnitetään huomiota siihen, miten arkkitehtuuri ja muotoilu luovat ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja esteettisesti kestäviä ympäristöjä ja esineitä. Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien päätapahtumaa Helsingin kaupungintalolta 4. helmikuuta klo 15–17 voi seurata suorana Helsinki-kanavalla.

Lue lisää

Helsingin muotoilutoiminnasta design.hel.fi -sivuilta
Sisäministeriön tiedote liputuksesta
Arkkitehtuurin ja muotoilun päivien 3.–6.2. ohjelma