Siirry sisältöön

Leikkipuistojen muotoiluhanke sai hopeaa Grafian Vuoden huiput 2021 -kilpailussa

Helsingin kaupungin yhdessä Pentagon Designin kanssa toteuttama leikkipuistojen muotoiluhanke sai hopeaa Grafian Vuoden huiput 2021 -loppukilpailussa. Leikkipuistojen muotoiluhanke sai Hopeahuippu-palkinnon Palvelut-sarjassa. Vuoden huiput palkittiin 28. huhtikuuta.

Tuomariston perusteluissa todettiin: Hyvin toteutettu palvelumuotoiluhanke, jonka arvokas tähtäin on yhteisöllisyyden lisääminen. Oppikirjaesimerkki tutkimuksen ja kehittämisen vuoropuhelusta, joka osoittaa, että saavutettavuuden huomioiminen voi parantaa palvelua kaikille käyttäjille. Keskeisiä osia olisi syytä soveltaa käytännössä eikä vain raporteissa ja ohjeissa.

Puistoista haluttiin tunnistettavia ja houkuttelevia

Helsingissä on noin 70 leikkipuistoa, jotka tarjoavat ohjattua, avointa ja maksutonta toimintaa lapsiperheille ja kouluikäisille. Puistot ovat suosittuja kokoontumispaikkoja, jotka vahvistavat alueen yhteisöllisyyttä sekä perheiden kiinnittymistä asuinalueeseen.

Leikkipuistojen muotoiluhankkeessa puistoja lähdettiin alun perin uudistamaan, jotta myös maahanmuuttajataustaiset perheet tunnistaisivat puistojen palvelut ja kokisivat ne houkutteleviksi. Alkukeskusteluissa kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä on monisyisempi haaste: myöskään kantasuomalaiset eivät tunne leikkipuistoja ja niiden tarjoamia palveluita niin hyvin kuin luullaan, viestintä ei ole aina tavoittavaa tai ymmärrettävää, ja leikkipuistoja ei tunnisteta kaupunkiympäristöstä.

Lue lisää leikkipuistojen muotoiluhankkeesta täältä.

Hankkeen lopputuloksena syntyi muun muassa saavutettavan viestinnän opas leikkipuistojen henkilökunnalle, vetovoimaisten leikkipuistojen suunnitteluohjeistus leikkipuistotoimintaan kytkeytyville kaupungin toimialoille, sekä Helsingin kaupungin ilmeen mukaisia ikkunaviestejä ja -teippauksia leikkipuistojen käyttöön.

Leikkipuistojen kehittämishanke osoitti, kuinka muotoilun menetelmät auttoivat tuomaan esille kaupunkilaisten erilaisia näkökulmia ja kokemuksia. Ulkopuolinen kehittäjämuotoilutoimisto toimi eri tahoja yhdistävänä, neutraalina toimijana, jolla oli valmiita keinoja käyttäjäymmärryksen keräämiseksi ja ratkaisujen luomiseksi.

Grafian Vuoden huiput on vuosittain järjestettävä luovan suunnittelun kilpailu. Kilpailussa on 15 sarjaa luovan suunnittelun eri osa-alueilta. Leikkipuistojen muotoiluhanke on valittu palvelut-sarjan shortlistalle.

Vuoden huiput 2021 kilpailun voittajat palkittiin 28. huhtikuuta.

Leikkipuistojen muotoiluhanke

Grafia Vuoden huiput 2021

Kuva: Maarit Mustonen

Uutinen on julkaistu 27.4. ja sitä on päivitetty 29.4.

Asiasanat

arkkitehtuuri- ja designmuseo