Siirry sisältöön

Kaupunginhallitus hyväksyi Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön perustamisen

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 8. marraskuuta Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö sr:n perustamisen yhdessä valtion kanssa. Samalla kaupunginhallitus päätti osoittaa 25 000 euron suuruisen määrärahan säätiön peruspääomaa varten. Kaupunginhallituksen päätös on ehdollinen, kunnes valtio on tehnyt vastaavan päätöksen.

Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea arkkitehtuuri- ja designmuseotoimintaa sekä tehdä tunnetuksi arkkitehtuuria ja muotoilua. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö muun muassa perustaa uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon Helsingin Eteläsatamaan.

Valtio ja kaupunki pääomittaisivat museosäätiötä saman suuruisin osuuksin. Tavoitteena on, että pääoman määrä olisi yhteensä 150 miljoonaa euroa siten, että valtion ja kaupungin osuudet olisivat kummankin 60 miljoonaa euroa ja yksityisen pääoman osuus vähintään 30 miljoonaa euroa. Yksityisen pääoman hankkiminen olisi perustettavan museosäätiön tehtävä.

Päätös uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttamisesta ja säätiön pääomittamisesta tehdään suunnittelu- ja selvitysaineiston valmistuttua. Päätös edellyttää valtion, kaupungin, yksityisten pääomittajien sekä nykyisten Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon säätiöiden hyväksyntää.

Kaupunginhallitus käsitteli kaksikielisyysraporttia

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi kaksikielisyystoimikunnan raportin toiminnastaan vuosina 2019–2021 ja toimittaa sen tarvittavia jatkotoimenpiteitä varten toimialoille, liikelaitoksille ja kaupunkikonserniin kuuluville yhteisöille.

Vuonna 2019 asetetun kaksikielisyystoimikunnan tehtävänä on muun muassa seurata ja arvioida kaksikielisyyden toteutumista kaupungin tarjoamien palvelujen osalta sekä kaupungin henkilöstön piirissä, käsitellä kaksikielisyyden suunnitelmallista edistämistä kaupungin toiminnassa sekä tehdä esityksiä kaksikielisyyden edistämiseksi ja toteuttamiseksi.

Raportti on luettavissa täällä.

Lisäksi kaupunginhallitus teki jatkopäätöksen perusopetuksen poikkeusjärjestelyjen mahdollistamisesta. Päätös on voimassa 10.11.–9.12.2021 tai kunnes asiasta toisin päätetään.

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.