Siirry sisältöön

Julkista taidetta Jätkäsaareen

Arkkitehti Akseli Leinonen voitti avoimen Taidetta Jätkälle -kilpailun ehdotuksellaan “Litorinameren kalastajat”. Kilpailun tavoitteena oli saada Jätkäsaareen paikkasidonnainen, julkinen taideteos, joka heijastelee alueen identiteettiä. Teos tulee sijoittumaan Atlantinaukiolle ja Madeiranaukiolle, jotka toteutetaan arviolta vuosina 2022–2025.

Leinosen kilpailuehdotus yhdistää Atlantinaukion ja Madeiranaukion piirtämällä merenpinnan 15 metrin korkeuteen päiden yläpuolelle. Vedenpinnan nousu puhuttaa ilmastonmuutoksen aikakaudella. Teoksen avulla tähystämme kuitenkin tulevaisuuden lisäksi myös menneisyyteen – muinaiselle Litorinamerelle. Meri on vuosituhansia yhdistänyt maita ja kansoja ja satama jatkaa tätä yhteen liittämisen perinnettä. Leinosen teos piirtää ympäristössä tapahtuvat muutokset ja jatkuvuudet ajatuksia herättävällä tavalla näkyviin.

Kilpailu oli kaksivaiheinen. Palkintolautakunta valitsi toiseen vaiheeseen viisi ehdotusta. Finaaliin pääsivät Leinosen lisäksi työryhmä Henrik Amberla (teollinen muotoilija) ja Sara Pathirane (kuva- ja mediataiteilija), kuvanveistäjä Riikka Puronen, kuvataiteilija Kaisa Ruohoranta ja kuvanveistäjä ja tekstiilitaiteilija Johanna Suonpää. Kilpailussa jaettiin kolme palkintoa, joista ensimmäinen (10 000 €) myönnettiin Leinoselle, toinen (6000 €) työryhmälle Amberla ja Pathirane ja kolmas (3000 €) Puroselle.

Aloitteen taidekilpailusta teki Osuuskunta Forum Box. Kilpailun muut järjestäjät olivat Helsingin Satama Oy, Helsingin kaupunki ja Helsingin taidemuseo HAM. Palkintolautakunta edusti kilpailun järjestäjiä, ja siihen kuului kaksi Suomen Taiteilijaseuran valitsemaa jäsentä. Palkintolautakunnan jäsenet olivat Satu Aatra (suunnittelupäällikkö, Helsingin Satama Oy), Arto Jurttila (Forum Boxin hallituksen puheenjohtaja), Jukka Lehtinen (kuvanveistäjä), Sari Palosaari (kuvataiteilija), Pauliina Turakka Purhonen (kuvataiteilija), Tuomo Sipilä (Helsingin kaupunki, projektinjohtaja) ja Taru Tappola (HAM, julkisen taiteen päällikkö).

Lisää kilpailusta Forum Boxin nettisivuilta