Lux Helsinki valtaa kaupungin 5.–9.1.2022. Luvassa on muun muassa revontulia, loppumaton mielikuvitusmaailma ja aistien tutkimista.
Talven odotettu valopilkku Lux Helsinki valaisee kaupungin taas tuttuna ajankohtana loppiaisen ympärillä. Tapahtumassa nähdään ennätysmäärä taidetta, kun osa perutun 2021-festivaalin teoksista yhdistyy uusiin suunnitelmiin. Noin 30 teoksen kokonaisuus jakautuu kahteen osaan: Lux1 kiertää Eläintarhan aluetta ja Lux2 levittäytyy keskustasta aina itäiseen ja pohjoiseen Helsinkiin asti.
Rengasmaisesti Töölöä, Kalliota ja Pasilaa sivuavalla Lux1-reitillä nähdään kymmenen teosta. Sveitsiläisen Dan Acherin Borealis tuo laserein replikoidut värikkäät revontulet Olympiastadionin ylle. Alppipuistoon rakentuu hollantilaisen Gijs van Bonin huipputekniikkaa hyödyntävä PING, jossa valo ja ääni matkustavat 200 majakan muodostaman 150-metrisen radan läpi. Sarjakuvataiteilija Tommi Musturin piirrokset vievät yleisön loppumattomaan mielikuvitusmaailmaan Tivolitien alikulkutunnelissa, jonne projisoidaan alati muuttuva 60-metrinen Deep Show -teos. Lux1-reitillä ei ole aloituspistettä, vaan merkittyä kulkusuuntaa voi lähteä etenemään miltä teokselta tahansa.
Lux2-kokonaisuus käsittää kaikkiaan noin 20 teosta ympäri kaupunkia. Keskustassa Forumin kulma, Citycenter, Eduskuntatalo ja UPM-Kymmenen pääkonttori muuntautuvat valotaideteoksiksi, ja Arabian tehdas saa kylkeensä Ainu Palmun Toivo-teoksen, joka ammentaa inspiraationsa rakennuksen historiasta. Jari Vuorisen Hanasaareen rakentuva HAPPI-installaatio viestii hiilikasan väistymisestä uudenlaisen kaupunkikuvan tieltä. Itäkeskuksen Stoan ajatuksia herättävään teoskokonaisuuteen kuuluu muun muassa Meri Ekolan ja Marc Melian Cycles, joka pohtii näkö- ja kuuloaistien välistä yhteyttä.
”Tavoitteena tehdä Luxista maailman kiinnostavin valotaidefestivaali”
Lux Helsingin 2022-ohjelman ovat kuratoineet Lari Suominen, Ilkka Paloniemi, Christina Dvinge, Petra Martinez, Suomen valotaiteen seura FLASH ja Juha Rouhikoski. Tulevina vuosina kuratoinnin ottaa vastuulleen Rouhikoski, joka on Lux Helsingin vastavalittu taiteellinen johtaja.
– On suuri kunnia päästä toimimaan hienosti rakennetun festivaalin taiteellisessa johdossa. Lux Helsinki on valotaidetapahtumien ehdotonta eliittiä, joten minulla on suuret saappaat täytettävänä. Ja niin niiden kuuluukin olla. Helsinkiläisillä on takapihoillaan valotaidetapahtumien kansainvälinen helmi! Odotan innolla tulevaa Luxia ja kädet syyhyten rakennan jo seuraavan vuoden sisältöä. Tavoitteeni on tehdä Luxista maailman kiinnostavin valotaidefestivaali, Rouhikoski kertoo.
Yli puolen miljoonan ihmisen yleisön viime vuosina kerännyt Lux Helsinki on esteetön ja maksuton koko perheen tapahtuma. Lux Korkeasaareen on erillinen pääsymaksu, ja jokaisesta pääsylipusta sekä vuosikortilla tehdystä vierailusta lahjoitetaan euro lumileopardien suojelutyöhön. Lux Korkeasaari on avoinna 25.12.2021–9.1.2022 klo 10–19.
Kaikkiin Lux Helsingin teoksiin ja taiteilijoihin pääsee tutustumaan Lux Helsingin verkkosivuilla. Lisää ohjelmaa julkistetaan joulukuun aikana.
Lux Helsinki toteutetaan koronaturvallisuus ja ajantasaiset viranomaisohjeet huomioiden. Tapahtuman järjestämisessä noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia ja suosituksia, ja tietoja koronaa koskevista käytännöistä päivitetään tarpeen mukaan.
Lux Helsinki 5.–9.1.2022 klo 17–22. Lux Helsinkiä järjestää Helsingin tapahtumasäätiö ja tapahtuman tuotannosta vastaa Susa Nokelainen. Reitin ja teosten suunnittelusta sekä tuotannosta vastaa Sun Effects Oy ja kuraattoreina toimivat Lari Suominen, Ilkka Paloniemi, Christina Dvinge, Petra Martinez, Suomen valotaiteen seura FLASH ja Juha Rouhikoski.
Lux Helsingin kumppaneita ovat Sun Effects Oy, STEK ry, Yle, Kulttuurikeskus Stoa, Korkeasaaren eläintarha, Varma, Helen, UPM-Kymmene, UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö, Kauppakeskus Forum, Kauppakeskus Citycenter ja Eduskunta.
Kuvat: Lux Helsinki