Siirry sisältöön

Helsinki on kehitys- ja kokeilualusta – mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Kokeilutoiminta on eri alojen palveluiden ja tuotteiden innovointia, kehittämistä ja testaamista oikeassa toimintaympäristössä. Helsingin kaupunki kehittää kaupungin kehitys- ja kokeilualustatoimintaa tarjoamalla ympäristöjä, joissa eri toimijat voivat kokeilla palveluitaan ja tuotteitaan aidossa kaupunkiympäristössä. Kokeilutoiminta tarjoaa valtavasti etuja kaupungille, yrityksille ja muille toimijoille.

Helsinki
kokeilualustana
tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että kaupunki mahdollistaa yritysten kokeiluja erilaisissa aidoissa ympäristöissä ja myös kannustaa niihin. Helsingin kehitys- ja kokeilualustat ovat sekä fyysisiä että virtuaalisia ympäristöjä, joissa voidaan kehittää uusia palveluratkaisuja yhdessä. Tärkeää on, että tuotteita ja palveluita päästään kokeilemaan aidoissa olosuhteissa. Yhteiskehitykseen voivat osallistua esimerkiksi yritykset, kaupungin henkilöstö, palveluiden loppukäyttäjät, tutkimuslaitokset ja korkeakoulut. Näitä kehitys- ja kokeilualustoja kutsutaan myös testbedeiksi, toimintaa vetää kaupungin elinkeino-osasto ja niissä ovat mukana kaikki kaupungin toimialat.

Helsinki on kokeilutoiminnan edelläkävijä

Helsingin kaupunki haluaa olla aktiivisesti mukana parantamassa yritysten ja teknologia-, koulutus- ja innovaatiotoimijoiden (TKI) mahdollisuuksia osallistua kaupungin kehittämiseen. Kaupunki tarjoaa yrityksille resursseja, kuten rakennuksia ja dataa, sekä palveluympäristöjä, kuten kouluja ja terveysasemia, joita kokeilutoiminnassa voidaan hyödyntää. Kokeilualustatyössä haetaan vahvasti hyötyä eri yrityksille – ja siinä ohella tietysti myös kaupungilla. Toiminnan tavoitteena on kehitettyjen ratkaisujen skaalautuminen markkinaehtoisesti avoimille markkinoille. Joskus kaupunki voi myös itse hankkia yritysten kehittämän ratkaisun itselleen.

Kokeiluista hyötyvät niin kaupunki kuin kokeilijatkin

Kaupungin kannalta kokeilutoiminta on hedelmällistä, sillä se tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja oikeisiin kaupunkielämän haasteisiin. Ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi älykkääseen ja puhtaaseen kaupunkiin sekä liikenteeseen, energiaan ja rakentamiseen. Lisäksi Helsinki on kiinnostunut erityisesti hiilineutraaliuden ja logistiikan kehittämisestä sekä koulutukseen ja terveyteen liittyvistä innovaatioista.

Helsinki on ollut edelläkävijä paitsi kokeilussa, myös datan avaamisessa. Helsingin julkiset tietoaineistot ovat datan avaamisen myötä maksutta käytettävissä. Siten kaupunkilaiset, opiskelijat ja yritykset voivat hyödyntää tietoaineistoja esimerkiksi tutkimus- ja kehitystoiminnassa. Avoin data mahdollistaa juuri Helsinkiin sopivien ratkaisujen kehittämisen.

Kokeilutoiminnan tarkoituksena on kaupungin kehittäminen entistä paremmaksi ja toimivammaksi paikaksi kaikille helsinkiläisille uusien käyttäjä- ja ilmastoystävällisten ratkaisujen kautta. Helsingille kokeilutoiminnan hyötyjä ovat myös kokeilutoiminnan myötä kehittyvät valmiit palvelut ja toiminnot, jotka auttavat edistämään myös kestävää kehitystä ja kaupunkilaisten hyvinvointia.

Onnistuneita kokeiluja ja tietoa kokeilutoiminnasta

Helsingissä merkittäviä kokeilukeskittymiä ovat esimerkiksi Kalasataman alue ja Jätkäsaari. Yritykset ja TKI-toimijat voivat päästä mukaan Helsingin kokeilutoimintaan osallistumalla testbed.helsinki-sivustolla julkaistaviin innovaatiohaasteisiin ja -hakukierroksiin tai lähettämällä avoimen hakemuksen testbed.helsinki-sivuston kautta. Sivusto kokoaa kokeilutoiminnan ajankohtaiset tiedot yhteen helposti löydettäväksi kokonaisuudeksi ja on käytettävissä sekä suomen että englannin kielillä.

Tietoa kokeilutoiminnasta Helsingistä löytyy täältä: https://testbed.helsinki/

Kaupungin toimintaa kokeilualustana voi seurata myös Twitterissä tunnisteella @TestbedHelsinki.

Teksti: Tero Lahti ja Marissa Rämänen

Artikkelin kuva: Kokeilutoiminnan näkyvimpiä osia ovat liikennekokeilut,
kuten vuonna 2019 toteutettu robottibussikokeilu. Kuva: Jussi Hellsten

Teksti on julkaistu alun perin Yritystä Stadiin -lehdessä 3.11.2021.